Yleistietoa
jäänmurtajista
Koska suurin osa maamme rannikosta jäätyy talvella, siihen tarvitaan jäänmurtajia. Merenkulkulaitoksella on yhdeksän jäänmurtajaa, joiden avulla turvataan meriliikenteen jatkumisen maamme 23 talvisatamaan myös ankarina jäätalvina turvaten näin Suomen ulkomaankaupan ja elintärkeän huollon. Suomen lisäksi toimintaa hoitaa Ruotsi.
Merenkulkulaitoksella on kolme uutta murtajaa, jotka kykenevät ominaisuuksiensa ansiosta työskentelemään myös avovedessä. Jäänmurtokauden ulkopuolella nämä kolme murtajaa ovat vuokrattuina lähinnä öljy- ja kaasukenttien huoltotehtäviin sekä vaativaan viestiliikennekaapeleiden laskuun pohjanmerellä ja kauempana.
Valtion jäänmurtolaivastoon kuuluvat jäänmurtajat Urho, Sisu, Fennica, Nordica, Otso, Kontio, Voima sekä Apu. Vuorokauden pimeänä aikana jäänmurtajat käyttävät tunnuksena sinistä valoa maston huipussa.
Toimii suomen rannikon ja Itämeren talviliikenteen jääolosuhteiden avustustehtävissä. Pää toimialueet ovat Suomenlahti ja Saaristomeri.
Tietoja:
Kölinlasku 29.5.1951
Vesille lasku 27.11.1952
Luovutus 12.2.1954
Luovutus merivoimille 1.5.1954. Palasi myöhemmin Merenkulkulaitokselle.
Pituus 83,50 m
Leveys 19,40 m
Syväys 7,00 m
Propulsioteho 10 200 kW
Nopeus avovedessä 16,0 solmua(28,8 km/h)
Valmistumisvuosi 1954, peruskorjattu 1979
Rakentaja Oy Wärtsilä Ab, Helsingin telakka
Pääkoneet 5 Wärtsilä Vaasa 16V22B-konetta
1 Wärtsilä Vaasa 16V22HF-konetta
Jäänmurtaja Sisu toimii kaikkialla Itämerellä esiintyvissä jääolosuhteissa.
Tietoja:
Sisaralus Urho
Pituus 104,70 m
Leveys 23,90 m
Syväys 8,30 m
Propulsioteho 16 200 kW
Nopeus avovedessä 18,5 solmua(33,3 km/h)
Nopeus jäissä(0,8 m kiintojää) 10 solmua(18 km/h)
Valmistumisvuosi 1976
Rakentaja Oy Wärtsilä Ab, Helsingin telakka
Pääkoneet 5 Wärtsilä Pielstick PG 2-5 V400-konetta
Apukoneet 4 Wärtsilä Vaasa 6 24 TS-konetta
Propulsiolaitteet 2 peräpotkuria, 2 keulapotkuria
Päällystö 12
Miehistö 21
Lisätietoja:
Kummina oli eduskunnan puhemies V.J.Sukselainen
Urho toimii avustustehtävissä kaikkialla Itämeren jääolosuhteissa.
Tiedot:
Sisaralus Sisu
Pituus 104,70
Leveys 23,90
Syväys 8,30
Propulsioteho
16200 kW
Nopeus avovedessä 18,5 solmua
Nopeus jäissä (0,8m kiintojää) 10 solmua
Valmistumisvuosi 1975, luovutettu 5.3.1975
Rakentaja Oy Wärtsilä Ab, Helsingin telakka
Pääkoneet 5 Wätsilä Pielstick PG 2-5 V400-konetta
Apukoneet 4 Wärtsilä Vaasa 6 24 TS-konetta
Propulsiolaitteet 2 peräpotkuria, 2 keulapotkuria
Päällystö 12
Miehistö 21
Lisätietoja:
Kummina toimi Urho Kaleva Kekkonen joka oli silloin presidenttinä.
Toimii avustustehtävissä kaikissa Itämeren alueella esiintyvissä jääolosuhteissa.
Tietoja :
Sisaralus Otso
Pituus 99 m
Leveys 24,20 m
Syväys 8 m
Propulsioteho 15000 kW
Nopeus avovedessä 18,5 solmua
Nopeus jäissä(0,8 m kiintojää)
Valmistumisvuosi 1987
Rakentaja Oy Wärtsilä Ab, Helsingin telakka
Pääkoneet 4 Wärtsilä Vaasa 16V32-konetta teho/kone 5460 kW
Apukoneet Satamadiesel Wärtsilä Vaasa 4R 22/26, teho 560 kW
Propulsiolaitteet 2 peräpotkuria, 1 keulapotkuri
Päällystö 12
Miehistö 13
Lisätietoja:
Kummina silloin ulkomaankauppaministeri Jermu Laine.
Toimii avustustehtävissä kaikissa Itämeren alueella esiintyvissä jääolosuhteissa.
Tietoja:
Sisaralus Kontio
Pituus 99 m
Leveys 24,20 m
Syväys 8 m
Propulsioteo 15000 kW
Nopeus avovedessä 18,5 solmua
Nopeus jäissä (0,8 m kiintojää) 11.5 solmua
Valmistumisvuosi 1986
Rakentaja Oy Wärtsilä Ab, Helsingin telakka
Pääkoneet 4 Wärtsilä Vaasa 16V32-konetta, teho/kone 5460 kW
Apukoneet Satamadiesel Wärtilä Vaasa 4R 22/26, teho 560 kW
Propulsiolaitteet 2 peräpotkuria, 1 keulapotkuri
Päällystö 12
Miehistö 13
Lisätietoja:
Kummina silloin Kalevi Sorsa.
FENNICA
Suunniteltu rajoittamattoman purjehdusalueen monitoimimurtajaksi. Talvella se työskentelee itämerellä kaikissa oloissa ja avovesiaikaan offshore-aluksena pohjanmerellä. Pääasiallinentoiminto on joustavien putkien ja kaapeleiden lasku sekä ankkurien käsittely.
Tietoja:
Sisaralus Nordica
Pituus 116 m
Leveys 26 m
Syväys 7/8,40 m
Propulsioteho 15000 kW
Nopeus avovedessä 16 solmua
Nopeus jäissä (0,8 m kiintojää) 11 solmua
Valmistumisvuosi 1993, luovutettu 1.3.1993
Rakentaja Finnyards Ltd, Rauma
Pääkoneet 2 Wärtsilä Vaasa 12V32 ja
2 Wärtsilä Vaasa 16V32-konetta
Apukoneet Satamadiesel Wärtsilä Vaasa 4R22/26
Propulsiolaitteet 2 Aquamaster-potkuria,
3 keulaohjailupotkuria
Päällystö 9
Miehistö 12
Lisätietoja:
Kummina silloin Esko Aho.
Alus toimii talviaikaan jäänmurtajana itämerellä kaikissa oloissa ja avovesiaikaan offshore-aluksena Pohjanmerellä.
Tiedot:
Sisaralus Fennica
Pituus 116,00 m
Leveys 26,00 m
Syväys 7,00/8,40 m
Propulssioteho 15 000 kW
Nopeus avovedessä 16,0 solmua
Nopeus jäissä(0,8 m kiintojää) 11,0 solmua
Valmistumisvuosi 1994, luovutettu 3.1.1994
Rakentaja Finnyards Ltd, Rauma
Pääkoneet 2 Wärtsilä Vaasa 12V32 ja
2 Wärtsilä Vaasa 16V32- konetta
Apukoneet Satamadiesel Wärtsilä Vaasa 4R22/26
Propulsiolaitteet 2 Aquamaster-potkuria,
3 keulaohjailupotkureita
Päällystö 9
Miehistä 12
Lisätietoja:
Kummina silloin eduskunnan puhemies Ilkka Suominen.
Toimii avustustehtävissä Itämeren alueella ja Suomen rannikolla esiintyvissä jääolosuhteissa. Pää toimialueet Suomenlahti ja Saaristomeri.
Tietoja:
Sisaralus Varma, myyty Latviann
Pituus 86,50 m
Leveys 21,30 m
Syväys 7,30 m
Propulsioteho 10 400 kW
Nopeus avovedessä 18,0 solmua
Nopeus jäissä (0,8 m kiintojää)
Valmistumisvuosi 1970
Rakentaja Oy Wärtsilä Ab Helsingin telakka Pääkoneet 3 Wärtsilä Sulzer 8MH51-konetta
1 Wärtsilä
Lisätietoja:
Kummina silloisen kauppa-ja teollisuusministerin Grels Teirin puoliso Doris Teir.
Suunniteltu rajoittamattoman purjehdusalueen monitoimimurtajaksi. Talviaikana Botnica työskentelee Suomenlahdella ja tarvittaessa koko itämeren alueella. Avovedellä se toimii offshore-aluksena pohjanmerellä. Pääasialliset toiminnot ovat poraus ja raskasnosto.
Tietoja:
Pituus 96,7m
Leveys 24,0m
Syväys 7,20/8,50m
Propulsioteho 10 000 kw
Nopeus avovedessä 15,0 solmua
Nopeus jäissä 8,0 solmua
(0,6m kiintojää)
Pääkoneet 6 Caterpillar 3512 B Tandem-yksikköä (6x2), joista kaksi toimii satamakoneina
Propulsiolaitteet 2 ABB Azipod laitetta, 3 keulaohjainpotkuria (Brunworld)
Valmistumisvuosi 1998
Rakentaja Aker Finnyards, Rauma
Päällystö 9
Miehistö 12